Gumbay laa tudu

Nyt on tubabit (eli valkokorvat eli me) kastettu ja saimme uudet, senegalilaiset nimet. Minut kastettiin Gumbayeksi ja Satu Amsatun Dayeksi. Kasteen jalkeen nautiskeltiin senegalilaiseen tapaan puuroa jonka tehtavana on auttaa uuden nimen muistamisessa. Puuro oli herkullista, se tarjoiltiin ihanan jugurttikastikkeen kera, mutta tuosta muistinparantamisesta en ole lainkaan vakuuttunut.
Torstaina, eli eilen, juhlittiin illalla Veeran ja Sidiben haita. Hui mita menoa, vaikka haat taisivatkin olla melko pienet ja hillityt perinteiseen tyyliin verrattuna. Hauskaa oli vaikkakin pieni kuumeilu minua ja Satua vaivasikin. Mutta tanssia ja ruokaa oli yllin kyllin tarjolla!

Haiden jalkeen menimme viela kuuntelemaan poikien baifal-laulua kadulle. Istuskelimme kujalla huivit paassa (paat piti peittaa naisilta, kyseessa oli uskonnollinen tapahtuma, aiheesta lisaa myohemmin). Laulun raikuessa pitkin Santhiaban pimeita kujia nautimme kupilliset cafe tubaa(paikallinen kahvijuoma tai jotain sinne pain) ja tahtitaivasta katsellen. Wau, wau, Senegal tres bien!

Sekavan ja huonosti nukutun yon jalkeen yritimme taas karran menna vaihtamaan matkashekkeja frangeiksi. Noh, talla kertaa pankki oli jopa auki (taalla on ollut kolme viimeista paivaa pyhapaivia, eli pankki on ollut kiinni, kukaan ei vain muistanut sita meille sanoa...) ja miljoona ihmista oli ahtautunut pieneen pankkitoimistoon yhdella kertaa. Meilla oli vartti aikaa ennen kuin pankki olisi mennyt taas kiinni ja mietimme etta luovutammeko suosiolla ja tulemme neljannen kerran uudelleen. Onneksi eras ystavallinen herra kysyi meidan puolesta virkailijalta etta onko matkashekkeja ylipaansa mahdollista vaihtaa tassa pankissa ja vastaus oli tietenkin ei. Jeps, eli ehka maanantaina uudemman kerran jonnekin toiseen pankkiin tai jotakin. Tieda hanta. Eipa taalla kylla rahaa pahemmin mihinkaan kulu, aamupalapatonki maksaa lahikiskassa n.0,20e ja paivisin maha taytetaan tsebutsenilla, niin mitapa sita muuta ihminen tarvitseekaan. Ilma on alkanut selkeasti lammeta, taalla on tosi kuuma paivisin, joten ei ruokakaan kauheasti maistu.

Tanaan paastiin vihdoin matkan oikeaan aiheeseen, eli tuleviin tyopajoihin. Babacar kutsui kokoon koko porukan eli keskuksen pojat, Veeran ja meidat finufinut. Kavimme yhdessa lapi mita kukakin on suunnitellut tekevansa ja sovittiin kuka auttaa ketakin ja milloin. Sunnuntaisn taalla on n. 50 lapsen ryhma jolle pidetaan Lasten oikeudet-kerhoa. Kerhossa opetellaan erilaisia asioita kuviksesta vitamiineihin ja ymparistoasioihin. Ryhma koostuu eri-ikaisista lapsista, jotka eivat kay juurikaan koulussa, pyorivat vaan ympariinsa Santhiaban katuja ja asustelevat siella taalla. Nain ollen esimerkiksi keskittymiskyky on aika olematon, joten taman ryhman ohjaaminen tulee olemaan melko haastavaa. Ryhmaa ohjataan onneksi koko porukan voimin. Tarina-projektiin muodostetaan erillinen, pienempi ryhma koska esimerkiksi kirjansitominen on melko tarkkaa puuhaa. Tyoryhmaksi tahan projektiin muodostui: mina, Satu, Veera, Sidibe ja Suleman. Veera oli jo etukateen miettinyt pienen ryhman valmiiksi, mika helpottaa mun hommia kovasti. Meidan oppiin tulee ilmeisesti vain tyttoja joilla on kova halu oppia kaikkea kuvallista ilmaisua. Tama on mielestani tosi hyva juttu, taalla tytot jaavat helposti jalkoihin ja vaille kannustusta. Teen mielellani oman osani sen eteen etta edes muutama tyttolapsi saisi annoksen onnistumisen tunteita ja sita kautta ehka lisaa itsetuntoa.
Kerron tuosta tarinapajasta lisaa myohemmin, nyt on jo kertynyt tarinaa tahan postiin niin paljon ettei kukaan jaksa enaa lukea tata. Niin paljon olisi kerrottavaa, mutta pitanee saastella myohemmaksi. Kaikenkaikkiaan, elo tuntuu taallaa nyt oikein hyvalta, hommat on vihdoin lahteneet liikkeelle! Valilla vaan kauhea ikava tuolla sydamessa kaihertaa, mutta yritetaan kestaa. Lahetan auringon paahdetta sinne Suomeen, josko se malsa takatalvi vihdoin alyaisi poistua. Ja kiva kun jaksatte laittaa kommentteja tanne , lisaa lisaa, merci!