Here I go again...

Heipparallaa pitkasta aikaa.
Hengissa taalla ollaan edelleen, tosin piti muutama paiva viettaa sairaalassa kun uusi ystavani ameba paatti asettua asumaan mun hekumalliseen elimistooni. Mina en kylla tasta uudesta tuttavuudesta kylla pahemmin pitanyt kun ei meidan yheteistyo toiminut mielyttavalla tavalla. Kauhia kuume nousi juurikin torstaina kun pojat saapuivat vihdoin tanne Dakariin. Perjantai-iltaan asti sitkuttelin mutta sitten paadyttiin sairaalaalaan kun parantumisen merkkeja ei ollut ilmassa. Siella menikin kaksi yota ja Tuomaksen kanssa potkoteltiin luksushuoneessa ja laskettiin minutteja. Onneksi ei ollut kuitenkaan malariaa, vaikka niin aluksi epailtiinkin. Nyt olo on oikein hyva ja ollaan paasty jo hieman lomailemaankin. Tuomaksella tosin on ollut flunssaa ja mahavaivoja mutta me horpitaan kenkelibata(paikallista superyrttia) monta kuppia paivassa niin josko Tuomaskin paranisi.

Niin, nyt kylla blogin kirjoittelu taitaa tauota siihen asti kunnes palaan Suomeen, ei enaa kovin useasti paasta koneelle. Ja paluu Suomeen lahestyy niin kovaa vauhtia ettei halua hukata aikaa koneen aaressa istumiseen. Kieltamatta ajatus lahdosta tuntuu nyt aika surkealle, juuri kun on tottunut tahan kaikkeen, parjaa kielen kanssa (hihii, mie taalla hopottelen ranskaa...) ja pystyy liikkumaan sujuvasti paikasta toiseen. Mutta ei kai tassa muu auta kuin palata tanne uudemman kerran. Niin se vain on. On kuitenkin kiva nahda taas teita kaikkia, se on palaamisessa kaikista kivointa!
Nyt, Salut, mes amies! A bientot!